Tämä on ruoka- ja leivonta-aiheinen blogi. Muotia ja elämää löydät toisesta blogistani Sweet & Sour Lollipop.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Viikonloppu ja ostokset

Aloitetaan ensiksi niillä ostoksilla, joita ostin siis ollessani porukoilla.



Tässä siis se on josta edellisessä postauksessa hihkutin. Tarvitseeko sitä edes selittää. Selitän kuitenkin. x) Täynnä ihania suklaaherkkuja! Tulen varmasti leipomaan herkkuja tästä kirjasta!



Alennusmyynnistä kengät. Ikävä kyllä kuva ei tee tälle eduksi, ne ovat ihanat! Erehdyin tosin menemään heti seuraavana päivänä pidemmälle kävelylle näillä kengillä, jonka seurauksena jalkani sai muutaman rakon. Ikävin tuli pikkuvarpaaseeni, joka oli lähes sen kokoinen, joten se täytyi puhkaista. :/ Tästä siis opimme, ettei nyt heti mennä kävelylle uusissa kengissä.




Uutta teetä. Keisarin maljaa olen kerinnyt jo maistamaan ja se on ihanaa! Ja tuoksuu törkeän hyvältä, sen takia sen ostinkin. Mate kuulosti mielenkiintoiselta, joten päätin kokeilla vaihteeksi sellaista. Mate ei siis ole teetä vaan oma juomansa.




Hiuslakkaa. Oli erinomainen ostos, vaikka tein sen aika kiireessä. :D Tällä lakalla pysyy kiharat ja kampaukset huoletta! Koskaan ei ennen minulla ole ollut näin hyvää lakkaa!



Päätin postata tämänkin tänne, koska olen kohta saamassa uuden kasvin! Mutta ei paljasteta vielä, mikä se on. :)




Lopuksi caprit. Tykkään tästä kovasti. :)

Lisäksi ostin vaaleanvihreän topin, jonka unohdin kuvata, mutta ei se erityisen ihmeellinen ole, niin menkööt. Vielä pitää mainita että kävimme avajaisissa Punaisessa Talossa, joka sijaitsee Ahvenisella. Siellä söimme sultsinoita ja katselimme tauluja ja perinteikkäitä juttuja.

Ja sitten viime viikonloppuun...



Olimme siis Traconissa. Tietenkin loleilin. :) Lisäksi esiinnyin Pretty Pretty Clothing ja Cloudberry Ladyn muotinäytöksessä mallina, joka oli todella kivaa! Saatan laittaa youtube linkin tänne, jos se video joskus eksyy sinne. :) Tapasin Traconissa muita loleja ja oikeastaan se oli ensimmäinen kerta kun oikeasti tutustuin muihin lolitoihin. Siitä tuli todella hyvä fiilis. :) Pari heistä tapaan vielä yhdessä miitissä. En ole koskaan ennen ollut lolita miitissä, joten se vähän helpottaa jännitystä, että tuntee ainakin pari sieltä.




Ostin traconista leivoskorun! Koska en itse osaa tehdä. :S Se käy hyvin sen metan herkku hameen kanssa, jota pidin traconissa. Traconissa oli ehkä turhankin hyvä sää ja olin tukehtua mustaan (koska pääasiassa omistan vain mustia vaatteita, niin ei ollut muuta valinnan varaa). Mutta hieman se piristi, kun katsoi kirugumeja, pyjama banaaneja ja batmania, että varmaan heillä oli kuumempi kuin minulla. :'D

Lisäksi ostin Pockyja, mutta ne menivät iloisesti suuhun päivän aikana. :)

Olin traconissa vain ensimmäisen päivän, koska olin luvannut mennä rannalle kaverin kanssa. Mielestäni tein oikean päätöksen, koska sunnuntaina oli todella lämmintä ja ranta oli upea! Tosin paloin hieman sen seurauksena. :S

Otin tällä kertaa (ja myöskin edellisen postauksen kuvat) kuvat kännykällä. Jotenkin tuntuu että sillä saa otettuu helpommin kuvia, vaikka tämän postauksen kuvat ovatkin vähän sumeat.

Toivottavasti muistin nyt kaiken, on jotenkin niin unohtunut olo kun pitää kerrata kahden viikon tapahtumia. :b Mutta tulossa on siis se muotinäytös, jos se kokonaisuudessa youtubeen menee ja kuvia, jos niitä saan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti