Tämä on ruoka- ja leivonta-aiheinen blogi. Muotia ja elämää löydät toisesta blogistani Sweet & Sour Lollipop.

torstai 5. syyskuuta 2013

Porkkanateeleivät


Viime aikoina olen tehnyt useasti näitä porkkanateeleipiä. Helppoa, nopeaa ja hyvää!


 Ainkekset (n. 3 pellillistä)

8 dl Jauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
4 dl vettä tai maitoa
4 rkl öljyä
4 dl porkkanaraastetta

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään. 
  2. Lisää porkkanaraaste. Sekoita hyvin.
  3. Lisää joukkoon neste ja öljy. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta mahdollisimman vähän. 
  4. Taputtele taikina leivinpaperille.  Voit joko tehdä suuren leivän, josta leikata paloja paiston jälkeen tai tehdä valmiiksi leipäpaloja. Voit estää taikinan tarttumisen sormiin laittamalla pintaan ja sormiin hiukan jauhoa taputtelun ajaksi. 
  5. Paista uunissa 250-asteen lämmössä n. 10 min.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Rapujuhlien kuvasaldoa

Tuli joku aika sitten vietettyä kavereiden kanssa rapujuhlia ja tässä muutama kuva sieltä. Kuvat on ottanut Jenni.








maanantai 2. syyskuuta 2013

Vaahtokarkit



 Nämä ovat saaneet niin paljon kehuja, että pakkohan tämä resepti oli tännekkin jakaa!





Ainekset:
4,5 tl gelatiini eli liivatejauhetta
1,8 dl vettä jaettuna
4,8 dl sokeria
1,6 dl hunajaa / vaahterasiirappia
tomusokeria


Halutessasi voit lisätä:
suolaa
vaniljasokeria
väriainetta
makuainetta (esim. piparminttu)

Ohje

  1. Jaa vesi kahteen osaan.  Lisää toiseen osaan liivatejauhe (kannattaa laittaa suoraan astiaan, missä aiot vatkata).
  2. Laita sokeri, hunaja ja loput vedestä kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen saakka. Keitä minuutin ajan. Varo palamista! (polttanut kerran ja lopputulos maistui kamalalta)
  3. Lisää kuuma sokeriseos liivateseokseen. 
  4. Sekoita seosta siihen asti kun siitä on tulossa jämäkkää (ohjeesta poiketen voi kestää n. 20 min). Suosittelen siis yleiskonetta.  Tee testi: laita lautaselle pieni pala taikinaa ja jos se alkaa jähmettyä  n. minuutin kuluttua, se on valmista (ei saa siis venyä, mutta saa olla hieman tahmea).
  5. Kaada seos voideltuun vuokaan.
  6. Anna jähmettyä. Tämä kestää joskus pari tuntia, joskus neljä.
  7. Leikkaa seoksesta paloja ja pyörittele tomusokerissa (veitsi kannattaa kastella välillä tomusokeriin tai voidella)
  8. Herkuttele! Mielestäni ne ovat parhaita seuraavana tai sitä seuraavana päivänä.  Pidä rasiaa hieman auki, ettei tomusokeri sula.

Jos esim. kaksinkertaistat määrän, niin pidennä aikoja!

tiistai 6. elokuuta 2013

Uusi blogini



Hengissä ollaan ja uudet tuulet puhaltaa

Jaahas, maaliskuusta asti blogi on ollut hiljainen, oikeastaan niin olen ollut minäkin. Vaikka aikaa on kulunut paljon, tarkoitukseni ei ole vetää pillejä pussiin vaan jatkaa tästä eteenpäin. Kuitenkin koen, että tarvitsen muutoksia bloggaamisen suhteen. Mutta ennen kun alan sitä pohimaan, nii kerrataanpas mitä minulle on näinä kuukausina suurin piirtein tapahtunut.

  • Helloconin jälkeen sairastuin kovaan nuhakuumeeseen. Yskän puuskien lomassa sitten satuin rikkomaan kylkiluuni välisiä sidoksia rikki. Olinkin sitten kaksi kuukautta täysin kyvytön tekemään mitään, maitopurkinkin nostaminen koski sairaasti. Aika meni siihen, että katsoin kellosta, milloin saisin ottaa lisää särkylääkettä. Sairaus auhetti lisäksi masennuksen, joka ei helpottanut vielä edes paranemisen jälkeen.

  • Sain kuitenkin otettua niskasta kiinni ja elämä helpottuikin kun pääsin pariksi kuukaudeksi töihin. Harmillista tosin, että töitä ei ollut tarjolla enemmän ja olen tällä hetkellä työtön. Kovasti olen yrittänyt aloittaa opinnäytetyön tekemisen, mutta inspistä ei tunnu syntyvän. Raha on niukilla, joten mitään kivaa en ole oikein saanut ostettua.

  • Masennuksen aikana en loleillut ollenkaan, mutta nyt kesän aikana luonto on piristänyt minua huimasti. Ikävä kyllä en ole saanut kuvia ollenkaan otettua. Lauantaina pääsen näkemään pitkästä aikaa muitakin lolitoja, sitä odotellessa. :)

  • Ruokavalioni muuttui lähes kokonaan. Tiedossa on ollut aina, että kolestroliarvoni ovat koholla, mutta nyt ne olivat ehkä jo liikaa. Vuoden lopussa otetaan taas uusi näyte ja katsotaan, että miten ovat muuttuneet muutoksien myötä. Tämä myös tarkoittaa sitä, että herkuttelut on jäänyt vähemmälle... kuitenkin sallin itselleni silloin tällöin herkkuhetkiä. Silti haikailen kunnon purilaisten, sipsien ja monien syntisten herkkujen perään... Mutta kesän aikana on tultu nautittua itsetehtyä mehujäätä ja sorbettia, edes jotakin hyvää siis. :)

 Oikeestaan siinä on suurimmat mainittavat asiat. Elämäni on ollut aika hiljaista siis, mutta siihen on tulossa nyt pikka hiljaa muutosta. Tämän myötä koen että on taas intoa ja mielenkiintoa aloittaa bloggaaminen taas uudestaan. Kuitenkin koen, että haluan muutoksia, sillä blogini alkuperäinen merkitys muuttui jo vuosia sitten ja olen aina vähän kamppaillu sen kanssa, millainen blogi tämän pitäisi olla. Olen tullut nyt siihen tulokseen, että haluan jakaa lolitan ja herkuttelun erikseen eli siis pitäisin tämän blogin herkkublogina ja tekisin erikseen itseäni koskevan blogin. Muutokset saattavat piakoin tapahtua eli alan puhdistamaan tätä blogia herkkublogiksi. Ilmoitan toisesta blogista, kun olen saanut sen tehtyä. Ehdotuksia muutokseen liittyen otetaan vastaan.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Milky Oolong's Giveaway


Milky Oolong järjestää arvonnan 50 lukijan kunniaksi. Palkintona on pieni teesetti, joka sisältää pari pussia teetä, teesihdin ja lämpömittarin. Ihana palkinto, rakastan teetä, näille tulisi varmasti käyttöä. :D


https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCNxcpUxQs_PXmkH-qErgt9GgRoXbeS6TjDR2YPiojl2FTCaSC9u9HS5up9GOClXeOAkZFUIF4yu55KsgiSlmuWPAt6j9LzE4ivuUhpeQOduC8w56Lryed2VTmLAICy7DI3CaIfExVP34/s1600/Koko+n%C3%A4yt%C3%B6n+kaappaus+14.3.2013+112941.jpg